Huh, taitaa olla viimesen postauksen paikka, vaihtovuosi on nyt ohi ja mä oon takasin kotona. Sen voin sanoo, että kodista lähteminen, jotta pääsee takasin kotiin, ei voi olla mitää muuta ku ristiriitasta ja vaikeeta. Viimesinä päivinä tajusin, kuinka monta ihanaa ihmistä mun elämässä on nyt lisää, kuinka moni välitti ja rakasti, kuinka moni jäi ikävöimää ja kuinka monta kyyneltä meihin ihmisii mahtuukaa. Oli hirveen vaikeeta kävellä viimesen kerran pois koulusta, nähä viimesen kerran niitä kasvoja, mitä olin koko vuoden tottunu näkemää. Syödä viimesen kerran perheen kanssa, kävellä viimesen kerran kotikadulla, halata parhaita kavereita ja siskoa viimesen kerran. Istua auton kyydissä aamuseittemältä ja katella ku ihmiset menee kouluu ihan niinku mäki jokanen aamu sitä ennen, mut nyt mä olinki matkalla lentokentälle. Kaikki muuttu yhessä päivässä, jätin yhen elämän sinne ja tulin takas mun elämää täällä. Voin rehellisesti sanoo, et en oo ihan vielä löytäny mun omaa paikkaa tääl koti-Suomessa, en tiiä onks asiat täällä muuttunu vai onks mun tapa kokee ja nähä asioita erilainen, ehkä mä ite en enää oo se ihan sama ku vuos sitte. Elän kahen maailman välissä, en pysty olla ajattelematta paljon kello on siellä, mitä mun kaverit tekee just nyt tai mitä mä tekisin jos olisin siellä. Se tuntuu vähän siltä ku puolet elämästä puuttuis.
Älkää ymmärtäkö väärin, on ihanaa olla kotona. Oli helpottavaa purkaa matkalaukut vihdoin omaa kaappii ja samalla nähä se vaatemäärä mikä mua oli jääny tänne oottamaa, ja minkä olemassaolon olin jo unohtanu. Oli ihanaa nukkua ekaa kertaa yli puolee vuotee omassa huoneessa, jota ei tarvii jakaa kenenkää kaa. (Olis myös ollut ihanaa jos koira olis ollu niin innoissaan ku olin kuvitellu, mut se tais olla turha toive.) Ja varmaa sanomattaki selvää et oli ihanaa nähä oma perhe ja omat kaverit. Vuoden aikana oli aina välillä vähän rankkaa, ei ehkä niinkää sen takia et olis ollu niin kova ikävä, vaikka tietysti seki välillä iski, mut enemmän siks et niin lyhyessä ajassa tapahtu ihan hurja määrä asioita. Menetin paljon, mut nyt tiiän et sain enemmän. Opin paljon ja yks minkä haluisin tuleville vaihtareille sanoo, on klisee mut niin totta: pysykää omana-ittenänne. Vuoden alussa must tuntu siltä et mun ois pitäny olla sosiaalisempi ja ilosempi, ja jotain muuta ku mitä mä olin. Onneks pysyin kumminki tällasena mitä oon aina ollu, sellasena siitä tuli yks mun elämän parhaimmista vuosista ja sain viettää sen yhtien mun elämän tärkeimpien ihmisten kanssa. Ei siis ollu yhtää huono valinta olla vaa yksinkertasesti mä. Sen voin sanoo, että aitoja kavereita ei tuu saamaa, jos ite ei oo aito. Ottakaa oma aikanne rakentaa sitä elämää, sen ei tarvii olla pystyssä ekana koulupäinä, ei ees ekan tai tokan kuukauden aikana. Pysykää sellasina ku te ootte, tarkotus ei oo lähtee alottamaa kokonaista uutta elämää ja vaihtaa sitä millasia ootte, vaa tarkotus on kasvaa siitä millasina ootte lähteny.
Haluun kiittää kaikkia teitä, jotka ootte ollu mukana mun vuodessa, ollu kiinnostuneita ja muistanu mua vuoden aikana. Kiitos niille jotka on pysyny ajasta ja välimatkasta huolimatta ja jotka teki mun ikävästä isomman ja kotiinpaluusta helpomman. Mä oon nyt turvallisesti kotona, mut suunnitteilla on jo seuraava matka mun toista kotia kohti. Oon kyllä yks onnekas tyttö.
Hasta pronto
Con todo mi amor,
 |
| Iiris |
